Vankimessut 2021 l Asunto on edellytys muutokselle

Suurimmalla osalla meistä on oma koti. Koti on usein elämän keskeisin paikka, joka mahdollistaa omanlaisen elämän ja arjen rakentamisen. Se on tila, jossa voi olla turvassa, rauhassa ja oma itsensä. Yleensä kodin rakentamiseen vaaditaan asunto. Elämme yhteiskunnassa, jossa asunto on perusedellytys esimerkiksi töissä käymiselle, opiskelulle ja harrastamiselle. Asunnottomuus asettaa ihmisen turvattomaan ja haavoittuvaan asemaan. Asunnoton joutuu usein elämään toisten varassa, majoittuen esimerkiksi tuttavien tai sukulaisten luona tai hyödyntäen erilaisia hätämajoituksia ja asuntoloita. Asunnottomuus merkitsee siis enemmän kuin asunnon puuttumista. Se aiheuttaa ihmiselle valtavasti stressiä, kuormitusta ja sulkee ihmisen ulkopuolelle yhteiskunnassa. Vankilasta vapautuvien kohdalla asunto on edellytyksenä myös rikollisuudesta irrottautumiselle ja uuden elämän rakentamiselle. Minkäänlaista elämänmuutosta on hankalaa tehdä ilman asuntoa. Toisaalta asuminen on vain yksi elämän osa-alue. Vapautuvan vangin kohdalla asunnottomuus on yleensä osa laaja-alaisempaa ongelmien vyyhtiä. Päihde- ja rikoskeskeinen elämäntapa, taloudelliset vaikeudet ja velkautuminen, mielenterveyden ongelmat tai muut terveydelliset ja sosiaaliset haasteet vaikuttavat osaltaan voimakkaasti vapautuvan vangin elämäntilanteeseen. (Granfelt 2015, 4 & 11).

Vankilasta vapautuvalle asunto ei ole itsestäänselvyys

Vankilasta vapautuu vuosittain noin 5000 vankia. Heistä arviolta 28 prosenttia eli 1400 henkilöä vapautuu ilman asuntoa. (Leppo 2018, 6.) Osalla vangeista asunnottomuus jatkunut pitkään jo ennen vankilatuomiota. Rikollisuuteen kytkeytyvä elämäntyyli, päihdeongelmat ja elämän kaoottisuus johtavat usein asunnon menettämiseen ja tuovat haasteita uuden asunnon löytämiseen. Monen kohdalla myös toistuvat, lyhyet vankilatuomiot aiheuttavat kierteen, jossa vapautumisen jälkeinen aika on vain uuden tuomion odottamista, eikä uuden elämän rakentaminen tunnu mielekkäältä tavoitteelta. (Granfelt 2015, 21.) Kaikilla ei ole kokemusta pysyvästä kodista edes lapsuudestaan, vaan lapsuus on voinut kulua hyppien lastensuojelun sijaisperheestä ja laitoksesta toiseen.

Vaikka vankilatuomion aikana motivaatiota elämänmuutokselle ja yhteiskuntaan kiinnittymiselle löytyisi, voi asunnon löytäminen olla kovan työn takana. Asunnon saamista hankaloittaa sekä rakenteelliset syyt, että yksilön elämänhistoriaan liittyvät tekijät. Rakenteelliset syyt korostuvat etenkin pääkaupunkiseudulla. Kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja on yksinkertaisesti liian vähän saatavilla tarpeeseen nähden. Suurella osalla ilman asuntoa vapautuvista vangeista taloudellinen tilanne on etenkin alkuvaiheissa heikko ja nojautuu usein Kelan tai sosiaalitoimen tukiin, mikä asettaa rajat vuokran suuruudelle. (Granfelt 2015, 24.) Kaupungit ja erilaiset säätiöt tarjoavat kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja, mutta asuntojonot ovat pitkät ja monelle esimerkiksi kaupungin vuokra-asunto jää kaukaiseksi haaveeksi.

Myös aikaisempi elämänhistoria voi muodostua esteeksi asunnon saamiselle. Usealla vankilasta vapautuvalla on merkintöjä luottotiedoissa, mikä vaikeuttaa asunnon saamista etenkin yksityisiltä vuokranantajilta. Mahdolliset aikaisemmat vuokravelat ja häädöt jäävät myös näkyviin henkilön luottotietorekisteriin ja heikentävät tuntuvasti asemaa asunnonhakijana myös kaupunkien vuokra-asuntoihin. (Leppo 2018, 32.) Pienemmillä paikkakunnilla asuntotilanne saattaa olla parempi, mutta rikostaustaan liittyvä stigma voi olla voimakkaampi ja aiheuttaa ennakkoluuloja asunnonvälittäjien tai lähialueen muiden asukkaiden keskuudessa.

Mistä apua asunnon etsimiseen?

Keskeistä olisi aloittaa tilanteen selvittäminen hyvissä ajoin vankeusaikana. Asunnoton vanki voi kääntyä vankilan erityisohjaajan tai sosiaalityöntekijän puoleen, jonka kanssa tilannetta lähdetään selvittämään. Vapautta valmistellaan yhteistyössä vangin kotikunnan sosiaalitoimen kanssa. Vanki vapautuu vankilasta aina kotikuntaansa, jonka velvollisuutena on järjestää tarvittavat sosiaali- ja terveyspalvelut vapautuneelle. Tämä velvoittaa auttamaan myös asunnottomana tai asunnottomuuden uhan alla olevia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kunnan sosiaaliviranomaisella olisi takataskussaan avaimia asuntoihin, joita tarjota asunnottomalle. Kunnasta voi kuitenkin saada ohjausta, tukea ja neuvontaa asunnon etsimiseen. Vapautuvalle vangille tehdään kunnassa palveluntarpeen arviointi, jossa kartoitetaan kokonaistilanne ja rakennetaan asiakkaan tarpeen ja toiveiden mukaan sopivia tukitoimia ja palveluiden verkostoa. (Leppo 2018, 22-23.)

Kunnalla on velvollisuus myös järjestää tuetun asumisen palveluita niitä tarvitseville. Tuettu asuminen voi tulla kysymykseen, kun itsenäinen asuminen tuottaa haasteita esimerkiksi päihdeongelmien, mielenterveyden haasteiden tai yleisen elämänhallinnan vuoksi. Asuminen voi tapahtua niin sanotuissa hajasijoitetuissa vuokra-asunnoissa, jossa tuki tuodaan asukkaan kotiin tai asumisyksiköissä, joissa on useampia asuntoja ja henkilökuntaa paikan päällä (Leppo 2018, 32.) Tuetussa asumisessa on keskeistä asumisen seuraaminen vuokrasuhteen aikana. Seuranta toimii asunnottomuuden ennaltaehkäisynä. Tuki voi tarkoittaa jokaiselle eri asioita: se voi olla käytännön asioissa avustamista, kuten virastoasioiden hoitamista tai yhdessä laskujen ja vuokran maksamista, mutta monelle keskeisin tuki on se, että on joku kehen ottaa yhteyttä, jos tarvitsee apua. Tuen tulee kuitenkin olla aina asiakkaan tarpeista lähtevää. Se on myöskin aina väliaikaista - tavoitteena on, että tuetusta asunnosta siirryttäisiin vähitellen itsenäiseen vuokra-asumiseen.

Tuettuun asumiseen hakeudutaan yleensä kunnan sosiaalipalveluiden kautta, mutta usein itse palvelun järjestäjänä toimivat erilaiset yhdistykset ja säätiöt. Näillä niin sanotuilla kolmannen sektorin toimijoilla onkin keskeinen rooli asunnottomuustyössä. Ehkä tunnetuin rikostaustaisia auttava kolmannen sekotorin toimija on Kriminaalihuollon tukisäätiö. Lisäksi asunnottomuustyötä myös rikostaustaisten parissa tekevät esimerkiksi Sininauhasäätiö, Vailla vakinaista asuntoa -yhdistys (VVA), ja Y-säätiö. Toimijoita on useita ja palvelut vaihtelevat esimerkiksi ohjauksesta ja neuvonnasta tuetun asumisen palveluihin. Osalla säätiöistä on myös tarjolla asuntoja, joita vuokrataan myös luottotietonsa menettäneille tai muista syistä vaikeasti asutettavissa oleville henkilöille.

Suoraan vuokrakämppään vai asteittain kohti itsenäistä asumista?

Monelle vangille tuettu asuminen herättää sanana ensimmäisenä negatiivisia mielikuvia ja kysymyksiä. Onko kyse siirtymisestä laitoksesta laitokseen? Joutuuko asumaan asuntolaan päihteiden ja rikollisuuden keskelle? Tuleeko joku kyttäämään asuntoon tekemisiäni? Huoli on ymmärrettävä, sillä moni pelkää menettävänsä itsenäisyytensä nojautuessaan asumispalveluiden tukeen. Tarjottava tuki voidaan tulkita vahtimiseksi ja kontrolloimiseksi. Monilla saattaa olla myös huonoja kokemuksia erilaisista asumisyksiköistä elämänhistorian varrelta (Granfelt 2015, 32). Toisaalta tuettu asuminen voi olla joillekin ratkaisu ainoastaan siitä syystä, että asuntoa on muuten vaikea saada. Monesti isoissa kaupungeissa vuokra-asuntojen pulan vuoksi on helpompaa päästä ensin tuettuun asumiseen, jossa onnistunut asuminen voi edesauttaa oman vuokra-asunnon saamista kaupungilta (Granfelt 2015, 24 & 31).

Nykyään Suomen asuntopolitiikkaan kuuluu Asunto ensin -periaate. Se tarkoittaa sitä, että asunnon tulisi olla jokaisen oikeus ja lähtökohta elämän rakentamiselle, ei palkinto, jonka voi ansaita esimerkiksi kuntoutukseen sitoutumalla. Asunnon saamisen ei tulisi edellyttää esimerkiksi sitoutumista päihteettömyyteen. Asumisen tulisi ensisijaisesti olla vuokrasuhteeseen perustuvaa, jossa asukkaalla on vuokralaisen oikeudet ja näin ollen oikeus valita omasta päihteidenkäytöstä asunnostaan, omista vieraistaan ja elämästään. (Leppo 2018, 33.) Nykyään onkin paljon Asunto ensin -periaatteella toimivia säätiöitä ja yhdistyksiä, joiden asunnoissa tai asumisyksiköissä asuminen on vuokrasuhteeseen perustuvaa ja tuki räätälöidään asiakkaan omien tarpeiden mukaan.

Toisaalta kaikille tämä ei ole paras vaihtoehto. Monesti esimerkiksi päihdeongelmista ja rikollisista piireistä eroon pyristelevät voivat tarvita ympäristöä, jossa voi olla turvassa päihteiltä ja rikollisuudelta (Granfelt 2015, 23). Tämän vuoksi tarjolla on ja tuleekin olla myös asumisyksiköitä, jotka edellyttävät asukkailtaan päihteettömyyteen sitoutumista ja tarjoavat turvallisen tilan kuntoutumiselle. Jotkut asumisyksiköt tarjoavat kuntoutujalle myös vertaistukea asumisyhteisöstä, mikä voi olla suuri voimavara monelle päihteistä eroon pyrkivälle (Granfelt 2015, 23).

Asunto ei yksin korjaa elämän muita ongelmia

Asunto on peruslähtökohta elämän uudelleen rakentamiselle, mutta ongelmat eivät lopu pelkästään asunnon saamiseen. Osalla myös asumisen taidot ovat puutteelliset, varsinkin jos tausta asumisesta on hyvin rikkonainen eikä taitoja ole päässyt kehittymään. Ongelmia voi olla esimerkiksi vuokranmaksussa, asunnosta huolehtimisesta, ja vuokralaisten velvollisuuksien ja oikeuksien hahmottamisessa. Tyypillisiä häiriötilanteita ovat: Asukkaan aiheuttama melu tai muu häiritsevä käyttäytyminen, hajuhaitat, vesivahingot ja tulipalot sekä toistuvat murrot taloyhtiön yhteisissä tiloissa. (Leppo 2018, 49-50.)

Mikäli asuminen aiheuttaa häiriöitä taloyhtiössä ja häiriöt ovat vakavia, niihin on puututtava keskustelun lisäksi virallisemmilla keinoilla, joita on muun muassa varoituksen antaminen. Ongelmien jatkuessa saatetaan joutua toteuttamaan häätö käräjäoikeuden päätöksellä. (Leppo 2018 51.)

Hajanaisen asumishistorian takia voi pysyvään asuntoon kiinnittyminen olla myös psyykkisesti hankalaa. Osalla vangeista koko asumishistoriaa voi värittää elämän kaoottisuus ja turvattomuus, eikä mikään asunto ole välttämättä koskaan tuntunut kodilta.

Tuki ei saa katketa asunnon saamiseen. Jotta vankilasta vapautuvan kuntoutus ei loppuisi asunnon saamiseen, siviiliin pääsyn jälkeen, on ensiarvoisen tärkeää, että asunnon tarjoamisen lisäksi on saatavilla tukea myös asumiseen ja elämänhallintaan. Sosiaalityön tehtävänä on erilaisten tukipalveluiden ja erityisratkaisuiden kehittäminen ja organisointi, sekä taloudellisen ja sosiaalisen tuen tarjoaminen. Pahimmillaan siviilissä jatkuva elämänhallinnan puute tai sosiaalisen ympäristön haasteet voivat johtaa asunnon menettämiseen ja aloittaa uuden ongelmaisen rikos- tai päihdekierteen. Asiakkaalla on myös oikeus kieltäytyä palveluista.

Asunnon hankkiminen tulisi aloittaa viimeistään noin kuusi kuukautta ennen vapautumista. (Leppo 2018, 24.) Paitsi tarjotun asunnon, myös mahdollisen toimeentulotuen avulla pyritään ensisijaisesti varmistamaan muun muassa lääkehoidon jatkuvuus, ravinnon saanti sekä muita ihmisen perustarpeita. Vankilasta vapautuvilla, tai valvottuun koevapauteen siirtyvillä vangeilla on muuta väestöä enemmän päihde- ja mielenterveysongelmia, sekä erilaisia infektiotauteja. Tukea tarvitaan nivelvaiheessa usein myös rikollisuudesta irtautumiseen, velka- ja talousongelmiin, vuokranmaksun jatkuvuuden varmistamiseen, viranomaisten kanssa asiointiin, oppimishaasteisiin ja mahdollisesti jo vankilassa aloitettujen opintojen loppuun saattamiseen, työllistymiseen, ihmissuhteiden kuten perhesuhteisiin, asumisen ja arjen taitojen opetteluun, digitaalisten laitteiden ja sähköisen asioinnin opetteluun (Leppo 2018, 25).

Kuten kaikki hallitusohjelmat ovatkin tavoitteissaan kertoneet jo usean hallituskausien ajan, asunto kuuluu kaikille ja on kansalaisten perusoikeus ja sitä tulee tukea. Hallitusti, suunnitelmallisesti ja asteittain tapahtuva kuntouttaminen on päihdeongelmaisen vangin kannalta toimivin vaihtoehto.

Blogin kirjoittajat ovat Laurea-ammattikorkeakoulun rikosseuraamusalan sosionomiopiskelijoita.

Lähteet:

Granfelt, R. 2015. Asumissosiaalinen työ. Kotiin ja rikollisuudesta irti? Y-säätiön julkaisuja 2015. https://ysaatio.fi/assets/files/2015/11/asumissosiaalinen_tyo_julkaisu_web.pdf

Leppo, A. (toim.) 2018. Vapautuvien asumisen tuki. Käsikirja asumissosiaaliseen työhön rikostaustaisten kanssa. Helsinki: Kriminaalihuollon tukisäätö. https://www.krits.fi/wp-content/uploads/2018/05/1509-VAT_kaskirja_verkko_250118.pdf